Alkuperäisesti vinksahtanut: Maailmanlopun tyttö, Shokkiarvo ja Ihmishirviöt

Virginie Despentes: Maailmanlopun tyttö, Sergei Lukjanenko: Yöpartio, John Waters: Shokkiarvo, ja Micael Dahlén: Ihmispedot  ja muut yllämainitut ovat mukavaa, karmivaa matkalukemista. Matkalla minuuteen, pahuuteen, ihmiseen, ruotsin risteilylle, ihmisyyteen – tuonne jonnekin.

John Waters: Shokkiarvo on vanha, tuttu ja tärkeä kirja. Suomentanut Kari Lempinen alias Walter de Camp, 1989, Mabuse Helsinki. Kun herra Waters vihdoin viimein ilmestyi Suomeen 23.-24-10.2012, tahoin vanhaan kirjaan myös suomentajan nimmarit, ja de Camp kirjoitti omistuskirjoitukseen ” Alkuperäisesti vinksahtaneelle… ”

Kun Truman Capoten Kylmäverisesti ( In Cold Blood, 1966 )  nosti kovaksikeitetyn rikoskirjallisuuden tositapahtumiin perustuvaksi oikeaksi kirjallisuudeksi… Viime vuosina tuosta tapahtumasta julkaistiin kaksi elokuvaakin, joista Kunniaton ( 2006 ) on todella mukaansa tempaava… Mitä Trumanin ja hänen haastateltavan välillä todella tapahtui?

Kun luen uudelleen John Watersin Shokkiarvoa, en voi olla huomaamatta samankaltaista – ei nyt Tukholma syndroomaa, mutta lähentymistä kirjoittajan ja syytetyn välillä… Shokkiarvo on kuulemma kirjaston varastetuin kirja! Näillä sanoin John Waters toivotettiin tervetulleeksi suomeen soveliaalla tavalla… Ratkiriemukkaasti kirjoittava roskan paavi John Waters uudisti uuden amerikkalaisen tuhman ja rehellisen – miksei myös Ballard//Bataille –maisesti  inhottavan elokuvan – tai ainakin tavan tehdä, katsoa, osallistua, nauraa ja nauttia.

Mansonin Perheen oikeudenkäynnit Waters huomio kirjoittamalla kuinka samankaltaisia kaikki kultin palvojat ovat – hanafimusliminaiset  ” robottimaisessa miesjohtajan jumaloinnissaan ovat hyvin samankaltaisia kuin Mansonin tytöt. ”  Minusta Monty Python ryhmän Brianin elämä elokuva kertoi upeasti, kuinka häiriintyneitä hullut hihhulit ovat fanaattisuudessaan – saman voi sanoa terroristeista, jotka hiuksia halkoen taistelevat keskenään ryhmissä joidenka nimet ovat miltei täsmälleen  samanlaiset. John Waters myös seurasi vapaille takuita vastaan päästettyä Sid Viciousta kaikissa New Yorkin punkkimestoissa Nancyn murhan jälkeen. ” Kaikki ihmiset näyttävät paremmilta pidätettyinä. Kaikkein pahimmankin näköinen seksirikollinen ja kaikkein nuhruisinkin nisti saavat erityistä hohtoa silloin, kun heidät laitetaan käsirautoihin ja raahataan rikoksia janoavan amerikkalaisen yleisön eteen. Uusi rikollinen on kaikkia muita kuumempi mediatähti. Se on ainoa kuuluisuuden laji, joka voi tapahtua kirjaimellisesti yhdessä yössä. ” Koska rapakon takana ei ole gladiaattoritaisteluita toimivat sensaatiomaiset murhaoikeudenkäynnit uhkeina spektaakkeleina amerikkalaisyleisöä viihdyttäen. Varsinaiset mediasirkukset houkuttelivat Watersin paikalle. Eräs toimittaja lausehi Mansonin oikeudenkäynnissä: ” Nämä katsojat ovat sairaita koiperhosia, joita julkisuuden valo vetää puoleensa. ” Mutta miten eroaa toimittaja, valokuvaaja ja tavallinen kansalainen joka änkeää itsensä megaoikeudenkäyntiin? Waters näkee tappajien, ryöstäjien ja kidnappaajien olevan ” meidän uskontomme pyhimyksiä, ja kaikkien uskonnollisten fanaatikkojen tavoin me janoamme uutisia seuraavasta rikollisesta ihmeestä ja odotamme innolla päivää jolloin meidät päästetään omaan yksityiseen katedraaliimme, oikeussaliin. ”

Micael Dahlén: Ihmispedot Alkuteos: Monster, 2011.  Suom. Tuija Tuomaala. Atena 2012. Kun Micael katsoo mustaan kuiluun [ Mansonin mustissa silmissä ], myös kuilu katsoo takaisin – Charles Mansonin [ tuttavallisesti vain Charlie ] mustista silmistä heijastuu Dahlénin katse. Nykyään sosiaalinen media kertoo ihmisyydestä – tai sen puutteesta paljon. Kuka tahansa voi tehdä profiilin. Tai yrittää profiloida. Kultti ja seuraajat. Pimeämpi puoli. Tajunnan alkemistit. Kukkaisaika on lopullisesti ohitse. Kaikki on heikun keikun, Helter Skelter. Kiinnostuin Micael Dahlénista kun näin tämän innostuneen pforessoorin haastattalun ruotsalaisesta tv ohjelmasta jossa herra esiintyi tapansa mukaan kynnet lakattuina mustiksi… Jäin koukkuun – hän tekee itsestään kiinnostavan hullun tiedemiehen: tukka pystössä hän saa aikaan jotain mitä rivikansalainen ainakin julkisesti pitää vaarallisena…  Dahlén hakee kirjassaan fänien, faneuden merkitystä, ja jäljittää sanaa fanaattinen, joka oli herran mukaan tullut englannin kieleen 1500-luvulla kuvaamaan käytöstä , jota leimasi  ”äärimmäinen innostus ja usein voimakas, kritiikitön omistautuminen”, luultavasti latinan kielen sanasta fanaticus: ”järjettömästi mutta jumalaisesti hurmiotunut.”

Helsingin Kirjamessuilla 2012 Dahlén muistelee kohtauksiaan Charlien kanssa – kuin Clarise ja Hannibal..

Hurjin kohtaus Dahlénin ja Mansonin välillä on kun professori kysyy miten hän haluaisi ihmisten näkevän hänet.

”Peilistä.”

Olemme jossain Twin Peaks sarjan tuolla puolen.  Niin Dahlén kuin Despentes kumpikin huomioi kirjassaan Twilight -vampyyrivillityksen. Dahlénin mielestä ei ole ehkä sattumaa että Edward ja muut modernit vampyyrit ottavat kilometrin pituisia loikkia, lentävät, ja lukevat ajatuksia. ”Hehän ovat tappajia” joilla on ”yli-inhimilliset voimat ja jotka herättävät himomme ja ihailumme”. 2000-luvulle siirretyt vanhan ajan vampyyrit ovat ehkä oire ajastamme ” jossa murhaajat harhailevat maailmassa ja tulevat luoksemme 17 kertaa viikossa ja jossa monista heistä tulee kaikkien tuntemia nimiä ja brändejä ja he synnyttävät virtuaalista liiketoimintaa meidän heitä kohtaan tuntemamme kiinnostuksen ympärille. ”

Mitkä yli-inhimilliset piirteet liitämme murhaajiin? ”Ehkä pimeän pelkomme ei ollutkaan niin irrationaalista. ”

verkostossa Eräs Nicolas huomioi kaikkien hirviöelokuvien (Dracula, Frankestein, Tohtori Jekyll ja herra Hyde, Muumio, Kärpänen, Näkymötön mies ) olevan tragedioita, vertauskuvia rikkinäisistä ihmisitä ja pakkomielteistä.

” Ennen Viiltäjä-Jackia tuskin oli sanomalehtiä.”

Elisabeth Bathory ja muut historiamme aateliset murhaajat, ihmishirviöt ja pedot ” Murhaajia, jotka olivat riittävän varakkaita rahoittamaan murhansa ja nousemaan lain yläpuolelle.   ”

Kirjan kansi on poikkeuksellisesti kangasta, kuin pellavaa, ja siinä on valtava punainen kädenjälki. Se ei ole pelkästään verinen allekirjoitus, vaan myös osa kaanonia, kalliomaalausta, johon tuon ajan maalari painoi jälkensä. Muistan lapsuudessani Odysseuksen jossa oli myös verinen / punainen kädenjälki. Kun oman kätensä painaa kannen päälle, huomaa, että jälki on samankokoinen.

Micael Dahlén: Ihmispedot - Tornion kirjastot, Dekkarinetti:    ” Charles Mansonin ja neljän muun ihmispedon pään sisällä. Viisi murhaajaa. Viisi ihmispetoa. Ja professori, joka on tavannut heidät. Ihmispedot kertoo viiden maailmankuulun murhaajan tarinan: Charles Manson kokosi ympärilleen ”Perheen” ja johti brutaaleja teurastuksia. Dorothea Puente murhasi vanhuksia ja hautasi heidät pihansa ”luutarhaan”. Issei Sagawa järjesti kannibaali-illallisen Pariisissa. Wayne Lo hyökkäsi kouluun Massachusettsissa, ja tanskalainen Peter Lundin katkaisi äitinsä niskan paljain käsin. Dahlén on haastatellut jokaista heistä. Murhaajien tarinat ovat erilaisia, mutta ne ovat johtaneet samaan lopputulokseen: tuntemattomista tuli superjulkkisia, houkuttelevia aviopuolisoehdokkaita ja rahantekokoneita. Mitä jos murhaaminen onkin helpoin tie menestykseen? Miksi väkivalta kiehtoo meitä loputtomasti? Keistä ylipäätään tulee ihmispetoja? Kirja avaa Dahlénin ja murhaajien väliset keskustelut, ja kuvaa samalla murhaajan kohtaamista silmästä silmään.

Virginie Despentes: Maailmanlopun tyttö

Tästä kirjasta on vaikea kirjoittaa ilman juonipaljastuksia… Despentes on eräs suosikkikirjailijoistani – täysin vapaa – myös äärivasemmistolaisesta yksioikoisesta fanaattisuudesta. Tai minkään tahon. Tärkeä kirja meidän ajastamme – jos 70-luvulla sankarimme oli Ulrike Meinhof, niin nykyään sankarin tai marttyrin metsästys on vaivalloisempaa. Todella vallankumoukselliset terroristit vaikuttavat olevan vain ties minkä tahon pelinappuloita ja marionetteja, kertakäyttöisiä, helposti uhrattavissa. Tytön nimi Valentinen nimi sopii oivasti englanninkielisessä kaanonissa Valentine´s Massacre tai St Valentine´s Day massacre.

Erityisen julmasti Despentes kirjoitta keksinkertaisista ( keskinkertaisista?) kirjailijoista, jotka non stop googlaavat itseään, julkaisevat naurettavan mahtipontisia Wikipedia -sivujaan ja arvioivat erinomaisiksi omia teoksiaan eri kirjallisuusblogeissa salanimillään… Mutta kukaan ei pääse helpolla Despentesin auki viiltämässä yhteiskuntakuvauksessa. Hyeena on saanut nimensä luultavasti kuten Numeromurhat elokuvan naispuolinen kova kyttä – hyeenoissa kun naaraat kasvattavat valepeniksen. Gootit ilakoivat liian riehakkaasti – täysin vakaumuksensa vastaisesti. Lesbot harrastavat turruttavaa loputonta ryhmäseksiä orgioissa. Sodoma ja Gomorra – mitä vitun välii? Perheet, uusioperheet, seksi, seksuaalisuus, sukupuolisuus. Ääliöt pomot, pelokkaat vanhemmat, juuret, väkivalta, botox, huumeet ja anarkia, iPod mutta I paid…

Vakoojatarinan seurannat, raportit ja takaa-ajokohtaukset tuovat mieleen ihanan ja hurjan Sergei Lukjanenko: Yöpartio kirjan, mutta Despentes kirjoittaa realismia.

” Maailmanlopun tyttö on verellä piirretty roadmovie ja ultra-ajankohtainen rikosromaani, joka läpäisee Länsi-Euroopan sosiaalisen makrokosmoksen kaikki luokat aina botox-snobeista äärivasemmistolaisiin ja neofasisteista slummien islamisteihin. Despentesin terävä yhteiskuntasatiiri syövyttää tiensä läpi julkisivujen ja kuvaa raadollisen tarkasti nyky-Euroopan vaiettuja julmuuksia.

Maailmanlopun tyttö voitti arvostetun Renaudot-palkinnon vuonna 2010.
(Like)”

Kazakstaniasta kajahtaa – muutakin kuin Borat: Sergei Lukjanenko: Yöpartio. Alkuteos: Notšnoi Dozor, suomentanut Arto Konttinen, 2012.

Itse ostin tämän kovakantisen vampyyri/fantasiakirjan Venäjän tiede- ja kulttuurikeskuksen (VTKK) perinteellisestä venäläisestä joulumyyjäiset -tapahtumasta nimeltä joulujarmarkka – olihan takakannen mainoslauseen kirjoittanut itse Tarantino! Halusin jotain paikallista ja hyvää luettavaa, joka potkii tuolin alta. Onhan Kaukaasiassa ja Äiti Venäjällä upea fantasian, kauhun ja absurdismin viitta, upeita ajattelijoita ja kirjailijoita – ja samalla hyvin jyrkkä koneisto joka tapaa toimittajia ja myös eläinten oikeudet on niin ja näin – eli päin persettä. Mitä saa sanoa, ja mitä kirjoittaa Klonkun talutushihnassa? Mitä kaikkea fantasia sisältää, ja eri toten vampyyrit, mitä symboloivat…

” Yöpartio on poikkeuksellisen vahva eepos.” sanoi innostuneena Quentin Tarantino.

"Ainutlaatuinen! Häkellyttävä sekoitus Dostojevskia ja Dawn of the Deadia!"  New Statesman.

”Tähtien sota kohtaa Moskovan vampyyrit… sen pirulliset käänteet pursuavat sairasta, lihanhimoista riemua.” – New York Times.

” Moskovan kaduilla, tavallisten ihmisten keskuudessa, vaeltavat Muihin kuuluvat - velhot, noidat ja vampyyrit - joista osa on Valon, osa Pimeyden puolella. Normaalin ihmisten maailman lisäksi Muihin kuuluvat voivat halutessaan siirtyä Hämärään, joka on ihmisille näkymätön tietoisuuden tila. Aikoinaan osapuolet sotivat toisiaan vastaan, ja kun maailma oli tuhon partaalla, solmittiin hauras aselepo. Valon voimat muodostivat Yöpartion, joka pyrkii rajoittamaan Pimeyden voimien toimintaa, etteivät esimerkiksi vampyyrit metsästä ihmisiä luvatta. Pimeyden voimat taas muodostivat Päiväpartion, joka valvoo Yöpartion toimintaa. Antonin, Yöpartioon kuuluvan keskitasoisen velhon on karaistuttava tai hän menettää järkensä. Kaikki juonittelut, kompromissit, moraaliset dilemmat ja loputon työnteko raastavat hermoja. Eräänä iltana Anton huomaa metrossa nuoren naisen, jonka päälle on langetettu niin voimakas kirous, että se uhkaa raunioittaa koko Moskovan. Anton joutuu mukaan peliin, joka ylittää hänen kykynsä.

Tetralogian ensimmäinen osa Yöpartio on omaperäinen sekoitus vampyyritarinaa, fantasiaa ja kauhua. Se on Venäjällä kulttikirjan maineessa – suositumpi kuin Taru sormusten herrasta ja Harry Potter. Maailmanmaine alkoi kirjaan perustuvasta venäläisestä elokuvasta v. 2004 (ohj. Timur Bekmambetov) ja elokuvan jenkkilevitys vuonna 2006 räjäytti pankin.

Nykyään päätoiminen kirjailija Sergei Lukjanenko (s. 1978 Kazakstanissa) on alun perin ammatiltaan psykiatri. Hän on saanut lähes 50 kirjallisuuspalkintoa ja hänen teoksiaan on käännetty mm. saksaksi, englanniksi ja ruotsiksi, tsekiksi, puolaksi ja ukrainaksi sekä useille Kaukoidän kielille.(Into)” 

 

Kylmäverisesti   Kirjasampo.fi
Kylmäverisesti wikissä

J. G. Ballard wikissä  

Georges Bataille wikissä

Ihmispedot kansikuva  

Atena - Ihmispedot

micaeldahlen.com.

Virginie Despentes: Maailmanlopun tyttö Kirjasampo.fi linkissä

Sergei Lukjanenko: Yöpartio Kirjasampo.fi linkissä

Into kustannuksen Yöpartio esittely linkissä

Into kustannuksen kevään 2012 kirjojen, mm Yöpartio esittely, PDF linkissä

 

 

 

¨

John Ajvide Lindqvist: Kuinka kuolleita käsitellään

John Ajvide Lindqvist: Kuinka kuolleita käsitellään   Etukannessa olemme visuaalisesti Jeff Longin, Guillermo del Toron ja eri toten Joe Hillin genressä.  Nuorta, ja kiinnostavaa kauhua.  Sykkivä sähköinen sydän vie ajatukset sylttytehtaalle, Mary Shelleyn klassikkoon Frankenstein.

” Tukholmaa pitkään koetellut helleaalto jännittyy kaupungin ylle valtaisaksi sähkökentäksi  - kuin käänteiseksi sähkökatkokseksi. Taivaalla ei näy pilveäkään jännityksen yhä voimistuessa. Pian. Tapahtuu. Jotain.  ”  lukee takakannessa. Jotain hurjaa kirjassa on, ja on varsin piristävää lukea tuoretta, ruotsalaista kauhua.  Viime aikoina olen katsonut paljon katastrofielokuvia ja – sarjoja (Crazies, Blindness, Ihmisen pojat, District 9,) ja myös varsinaisten zombie-pläjäytyksiä( ihastuttavan, verisen, komediallisen ja suolia vilisevän norjalaisen Dead Snow splatter elokuvan lisäksi mm Walking Dead jossa zombiet löntystävät jo ties monellekko tuotantokaudelle;  uusin Resident Evil on näkemäti,  vanhempia olen tiirannut; lisäksi Night of The Living Dead tuppaa silmille joka tuutista.: They are coming to get you, Barbara  -uhkaava lause on soinut ainakin ihanassa merimörkökomediassa Grabbers joka näytettiin Rakkautta ja Anarkiaa festivaaleilla, kuin myös tuoreehkossa Näkijä sarjan jaksossa, jossa ihastuttava Patricia Arquette oli pukeutunut mustavalkopätkässä aivan autenttisesti..  Siinä perheen isä taitaa kieltää ala-astelaisilta tyttäriltään tuon elokuvan katsomisen Halloweenina.. Puhumattakaan teoksesta Frankeweenie. ) Elokuvat ja sarjat miettivät, keitä me olemme, keitä kuuluu meihin, ja miten me muutumme.

Olemme tutuissa ruotsalaisissa kuvioissa Danderydin sairaala, Blackebergin liikenneympyrä,  Olof Palme gatan. Kirjan heikkoutena on stereotypia suomalaisesta känniääliöstä. Toisaalta onko vastenmielisempää kuin suomalainen känniääliö, niin ulkomailla kuin kotonakin..

Kirjailijan neuvo vanhan mummun suusta on valehtelu: ” Se on edellytys jotta yhteiskunta pysyisi koossa. ”

Flora pelaa tietokonepeliä kenties jotain Resident Evil kaltaista, hän on koulukuraattorin mukaan itsetuhoinen, gootti, itsensä viiltelijä joka ukaasin jälkeen saa pelata vain mummonsa luona. Elvy mummon mielestä pelaaminen on vaarallista – mutta toisella tavalla kuin Margareta äidin. Myös Elvy mummo viilteli nuorena tyttönä itseään, ja hänet määriteltiin hysteerikoksi… Älykkäät ja mielikuvitusrikkaat tyttö ja hänen isoäitinsä omaavat lahjan, erityisen herkkyyden, joka on myös kirous..  Heillä on vainu. Samaan aikaan myös mummon huushollissa kodinkoneet alkavat käyttäytyä oman mielensä mukaan, ja Flora saa säkäreitä – joita tietokonepelin Jill jakaa kuolleisiin ruudulla. Ehkä he olisivat olleet shamaaneja. ehkä heidät olisi poltettu roviolla. Mutta 2000-luvun ruotsissa he olivat diagnisoitu hysteerisiksi, yliherkiksi ja itsetuhoisiksi.. Flora on tietenkin ateisti, mutta mummo on jostain syystä usvainen. Siis uskovainen. Flora soittaa mummolle Marilyn Mansonia, mutta kaikella on rajansa. Jossain vaiheessa olen kyllästynyt jos teoksissa käytetään pelkästään Marilyn Mansonin musiikkia, koettakaa keksiä jotain uutta! Tai ainakin uudempi piisi.. Esim. tässä uudessa, vanhan aikaisessa sarjamurhaajasarjassa (!) raju aloitus alkoi Marilyn Mansonin versioidessa klassikkoa Sweet Dreams…

Yhden henkilön nimi sattuu olemaan Gustav Mahler, ja tämä saa lukijan aivoissa vinhan, miltei Homer Simpsonin aivoissa tapahtuvan synopsisten törmäilyä muistuttavan ahdistavan ketjureaktion, tai vain seinään paukuttamista, miksi tämä nimi on valittu? Sykkiikö se jotain synkkää, uhkaavaa? Nukkavieru huonokuntoinen Mahler on – rikosgenren mukaan – eläkkeellä oleva toimittaja. Hänellä on siis aikaa perehtyä kiinnostaviin uutisiin, hänen verkostonsa ja lähteensä taitavat toimia vielä, ja hän saattaa päästä sisälle jonnekin salattuun vaikuttamalla harmittomalta.. Mahlerin lapsenlapsi on vastikään haudattu, ja tämä saa aikaan kysymyksen – mitä jos kuolleet ”heräävät”?

Voimme olla lähellä Uinu uinu lemmikkini ja A.I. – tekoäly elokuvien maailmaa - niissähän kuolleiden herättäminen, ja sen yritys lähti meistä elävistä… Mahler ajattelee päivittäin kuolemaa, itsemurhaa. Hänen tyttärensä on täysin lamaantunut mökkihöperö lapsen kuoleman jälkeen. Kun Lars von Trier kuvaa Anti Christ elokuvassaan vanhempien syyllisyyttä ja taakkaa lapsen kuoleman johdosta, en tieä, olisiko tässä lapsen kuoleman, parvekkeelta putoamisen, voinut estää. Lennä lennä leppäkerttu…

Elämänmenoa kuvaa kohta jossa pihalla oleva koira juoksee ympyrää… ” when in trouble, when in doubt /  Run in cirles, scream and shout ” Mutta Mahlerilla on suuri sydän – tahdistimella lisättynä. Lapsenlapsi opetti hänet leikkimään.. Ja itsetuhoiset ajatukset jäivät.. Liian nopeasti lyövä sydän on kuoleman valtakunnan rummunpärinää. Sitten hän saa varsinaisen skuupin ruumishuoneelta: Kuolleet ovat heränneet! Kaikki! 

John Ajvide Lindqvistin edellinen teos Ystävät hämärän jälkeen oli hirveä ja kestävä kauhuklassikko. 

Kännikala makaa hautapaadella varastettua laatikkoviiniä litkien, ja päättelee perhehaudan kuolinajoista kuinka perintökiista on leimahtanut käyntiin. Olemme lähellä hillitöntä venäläistä absurdismia. Kuolleiden sielut ovat päässeet ulos…  Autostereot huudattavat renkutusta Living Doll. Olof Palme gatan kadulla on vain yksi ruusu, vaikka kuolemastaan on vasta 15 vuotta. Olemme siis luultavasti noin vuodessa 2002, romaani on julkaistu v. 2005, ja minun pokkarini on 2. painoksesta v. 2011. Muistan kuinka 1987 vierailimme Palmen haudalla, joka oli aivan täynnä kukkasia, niin että sain hirvittävän allergiakohtauksen ja aivastin kirkumista muistuttavalla äänellä niin että kaikki paikalla olijat varmasti heräsivät.. Nii-in – Ruotsi on kansankoti – lukuun ottamatta kahden pääministerin murhaa ja Stieg Larssonin Millenium -trilogiaa.. Ensin on idylli, lintukoto – ja sitten alkaa tapahtua muutoksia..

Kirjailija kritisoi kulutushysteriaa Duane Hanson nimisen taiteilijan Supermarket Lady teoksen kautta. Kun mikään ei riitä, vaikka kuinka olemme kylläisiä, tai jopa liian täysiä ahmimme tyhjin silmin ja lastaamme ostoskärryyn kaikkea turhaa ja paskaa. Me voimme huonosti, mutta tuoko ahmiminen ja tavaran hankkiminen onnellisuutta? Kirjailija kritisoi myös markkinavoimia - voi hellanlettus, koska lopetettiin sanan KAPITALISMI käyttö? Tyhjänpäiväinen kapitalismi ilmenee vastenmielisten mainosten kautta – mainosten joita myös lapset näkevät ja ihmettelevät. Pelkäävät. Isä, mitä ne tekevät? Ruotsissa myydään pornolla votkaa. Samankaltaisen ällöttävän mainoksen näin myös vuoden 2012 lopulla. En ottanut siitä kuvaa. Mutta ihmisarvoa alentavan pornon ja moraalittomien mainosten vastustaminen suurine roihuineen jossa sikamaiset mainokset poltetaan – myös se saa kirjailijalta kritiikkiä. Fight fire with fire? Putting our fire with gasoline? Taistelua tuulimyllyjä vastaan? Onko tuo supermarketin linttaan astuja sitten Kuolema ilman huppua ja viikatetta?

David Zetterbergiä ei arvaisi heti stand up koomikoksi ja ihmisten viihdyttäjäksi. Ehkä hän onkin Stand up filosofi? Hänellä on valkoisen arkin kammo, joka ei naurata. Hän ei keksi mitään uutta, eikä hauskaa – kaikki uutiset ovat jo sinällään tarpeeksi groteskeja stand up matskuksi. Hänen puolisonsa on tietysti Eva. Mitä olen tehnyt ansaitakseni tämän! David kysyy almodovorolaisittain… Palvoen. Kuinka hänellä voikaan olla noin huikea puoliso.

Mitä olen tehnyt ansaitakseni tämän voi tarkoittaa myös tulevaa surua, ja menetystä. Miksi juuri minä, miksi minua koetellaan.

Mutta tämä sää – se ei ole luonnollista, ajattele Davidkin. Väkisinkin tullee mieleen ihana kioskikirja, kauhuklassikko skifi Käenlapset, josta on tehty hieno elokuva sovitus…  Ja sitten David ajattelee hikisenä ja ahdistuneena herkkusieniä paistaessaan maapallon olevan jättiläismäinen kasvihuone.. Avaruusolennon meidät tänne istuttivat. Ja tulevat sitten korjaamaan sadon.. Ahdistava kuumuus, seisova ilma, nihkeä epämiellyttävä tunne ennen purkautumista, salamointia – ja päänsärky, joka tuntuu vaivaavan jokaista kaupunkilaista. Zetterbeg menee illalla töihin heittämään keikan testattuaan vaimoonsa tuota pornolla myydään votkaa – mainoksen vastustajien tempauksesta – ja siitä otetulla lehtikuvalla. Mutta hänellä on inhottava olo – että jotain todella pahaa tapahtuu hänen vaimolleen. Edellisen esiintyjän esiinnyttyä koko areena on kuin ruutitynnyri, hikinen päänsärkyinen yleisö ei kestä mitään typeriä ääniä, eikä edes tyhmiä vitsejä. Davidin ei tarvitse esiintyä. Mutta hän saa puhelun joka muuttaa kaiken.

Sairaalassa epätoivoinen David itkee ja mesoaa auto-onnettomuudessa kuolleen Evan ruumiin ympärillä. Nyt kaikki on mennyttä. Miten jatkaa arkea. Miten kertoa pienelle Magnus pojalle jolla on kohta 9-vuotispäivät. Miten tehdä lettukakku synttäreille. Sitten Eva nousee istumaan yllättäen.

Katsoin tänään John Carpenterin elokuvan Fog, Usva. Siinäkin nousi vainaja istumaan sairaalassa. Ja Jamie Lee Curtis juoksi kirkuen karkuun. Usvan tarinassa kyseessä on rikos, ja sen kosto.  Kuinka koko pieni yhteisö saa pelätä esi-isiensä rikoksia. Tapa jolla John Ajvide Lindqvist paikoin kirjoittaa Davidin ajatellessa, tai järjestellessä ajatuksiaan, ja pelkojaan tuo mieleen Stephen Kingin joka on kirjoittanut nuo Uinu uinu lemmikkini ja Usva tarinat. Onko se parodiaa kuten Bret Easton Ellisillä joka flirttaillen ja steppaillen astuu eri kirjailija saappaisiin mm Kingin teoksessaan Lunar Park? Näinkö me olemme tottuneet korkealuokkaista, mutta tahmeaa kauhua lukiessa? Kuolleeksi julistettu Eva herää henkiin, tulee takaisin, mutta onko hän enää sama?

Madot putoavat yllättäen korkealta kuin Dario Argenton klassisessa kohtauksessa elokuvassa Suspiria. Miksi. Miksi pitää kysellä. Eikö riitä että hän on tullut takaisin. Ehkä vähän muuttuneena?

Romaanissa on pelottava Vedenmies… Romaanin päähenkilö David siis jumaloi lastenkirjoja kirjoittanutta ja kuvittanutta vaimoansa yli kaiken, milteipä Poe-maisella tavalla, mutta kuoleman raja on ruma… Niin ikään romaanin sisällä vaimon lastenkirjassa Matti Majava löytää kotiin on pelottava Vedenmies, Kalastaja-hahmo, joka kerää, ja vie rajan taakse… Niin ikään John Ajvide Lindqvist lainaa kirjassa lempirunoilijaansa Mia Ajvidea, ja runoa nimeltä Kalastaja.

Mutta romaani jää kesken – miksei jokainen tuore eläimenraato nouse kuolleista? Onko kaikki vain vastenmielisinä viipaleina? Kenellä on sielu? Zombien kaltainen kuolleista herännyt kirjailija ei voi kirjoittaa enää koskaan. Eikö?

Mestarillinen romaani rakkaudesta ja kuolemasta

Tukholmaa pitkään koetellut helleaalto jännittyy kaupungin ylle valtaisaksi sähkökentäksi – kuin käänteiseksi sähkökatkokseksi. Taivaalla ei näy pilveäkään jännityksen yhä voimistuessa.

"Pian. Tapahtuu. Jotain."

Yhtäkkiä sähkökenttä katoaa, ilman pamahdusta tai romahdusta. Eläkkeellä oleva toimittaja Gustav Mahler kutsutaan ruumishuoneelle, missä kuolleet ovat heränneet henkiin. Kauhistuttava tilanne herättää lapsenlapsensa vastikään menettäneessä Gustavissa toivon: ehkä kuolleet nousevat myös haudoistaan.

Tiedemiesten yrittäessä selvittää kauhistuttavan ilmiön syytä ja viranomaisten ryhtyessä yhä äärimmäisempiin toimenpiteisiin suuren yleisön ja surevien omaisten rauhoittamiseksi vain harva pysähtyy kysymään, mitä kuolleet elävistä oikeastaan haluavat.
(takakansiteksti)
Kirjasampo.fi:
John Ajvide Lindqvist (s. 1968) on palkittu ruotsalainen kirjailija, joka yhdistää romaaneissaan taiturillisesti realistista kerrontaa fantasia- ja kauhuelementteihin.

Vuonna 2008 Ajvide Lindqvist sai arvostetun Selma Lagerlöf -palkinnon "tuotannosta, jossa mestarillinen kerronta yhdistyy kauhun ja mielikuvituksen suurten voimien tajuun".

Selvittyään hengissä Blackebergin lähiössä vietetystä lapsuudesta John Ajvide Lindqvist halusi oppia jonkin ihmeellisen ja kauhistuttavan ammatin. Hänestä tuli ensin taikuri, sitten stand up -koomikko ja lopulta kirjailija. Seitsemän kustantamoa hylkäsi Ystävät hämärän jälkeen -kirjan käsikirjoituksen. Kahdeksas julkaisi ja myi Ajvide Lindqvistin esikoista yli 75 000 kappaletta. Esikoisromaanin oikeudet myytiin sittemmin kahteentoista maahan, siitä tuli maailmanlaajuinen hitti ja siitä on tehty myös samanniminen menestyselokuva. joka ilmestyi valkokankaille vuonna 2008.

(Gummerus)

Linkkejä:
Supermarket lady kuva linkissä 
Duane Hanson tennispalatsissa linkissä
Kuinka kuolleita käsitellään wikissä
Kirjasampo.fi linkissä