lauantai 6. syyskuuta 2014

Päivi Alasalmi: Metsäläiset

Päivi Alasalmi on lempparikirjailijoitani. Vuonna 1988 suunnilleen hän vieraili Oriveden Opistolla, Saanan jälkeen, ja kertoi mitä oli olla kirjailija. Positiivisen kustannusratkaisun siis -sopimuksen jälkeen hän vastasi puhelimeen: Hemingwayllä. Kirjassa on ihana kansi: Astuvansalmen ensimmäinen feministi. Olemme hienosti milleniumin äärellä: luova nuoripari haluaa muuttaa takaisin luontoon ja Impivaaraan: hylättyyn kansakouluun jossa on tilaa tehdä kaikkia ihania asioita! Päivi Alasalmi: Metsäläiset


Jos maalle haluat mennä sä nyt niin takuulla..

Päivä Alasalmen viides romaani Metsäläiset ilmestyi uuden vuosituhannen koitettua, napakasti vuonna 2000. Paljon se sisälsikin ajan ilmiöitä - vaakakupissa killuivat oikeat, "pehmeät" arvot. Susipari Salla ja Ilkka - kuten ennen vanhaan sanottiin yhdessä asuvasta heteromiehestä ja heteronaisesta jotka eivät olleet laillistaneet parisuhdettaan maistraatissa, olivat näin ollen siis naimattomia, eivätkä ajelehtineet avioliiton karikkoisessa satamassa ennen muinoin ja vieläkin vanhanaikaisten ts. ahdasmielisten mielestä elivät synnissä. Itse asiassa he ovat naimisissa mutta Alasalmi kuvaa miten pikkupaikkakunnalla juorut leviävät, eikä niiden tarvitse koskaan kohdata totuutta. Kirjan takakannessa heidät esitellään yhteen niputettuna lyhyesti käsitteellä " vihreä nuoripari". Mitä vihreätä he tekevät? No muuttavat unelmansa todeksi ja muuttavat syrjäseudulle, sopivasti tyhjentyneelle kansakoululle jonka useassa huoneessa on vihdoinkin aikaa, tilaa ja inspiraatiota harrastaa mm käsitöitä jotka tuntuivat kadonneen kaikkialta, sekä tehdä oikeata työtä etätyönä.

Kova remontti on tosin tehtävä ensin, ja tutustuva kyyräileviin naapureihin. Sielläkään maaseudulla paikallisväestö arvostelee vihreitä arvoja ja kaupunkilaisuutta. Arvot törmäävät. Mutta mikä tästä tekee gotiikan helmiä? Alasalmi on luotettava ihmisen pimeän puolen kaukoluotaaja, ja groteskin tekstin kirjailija. Jokainen luku alkaa goottilaisin vanhan ajan fontein painetuin ahdistavin ankaria, ja totisista totisin nuhtelevia kansan "viisauksia" joita ennen kirjailtiin seinätauluihin ja tyynyliinoihin. Ja laitettiin näkösälle.

Nämä " neuvot " kehottivat tai oikeastaan rehellisesti sanottuna pakottivat sekä talossa asujan että kyläilijän huomaamaan, mitä arvoja täällä pidetään arvossa. Se kertoo täysin ilottomasta, ahdistavasta elämästä, aivan kuin kukaan ei unelmoisi ja toteuttaisi unelmiaan. Kaikki pitää olla synkkää, ja kaikesta pitää saada rankaisu. Huvittavaa kyllä syrjäseutujen elämä ei ole tietenkään niin idylliä ja hygieenistä, ei lakia noudattavaa eikä suinkaan tasa-arvoista eikä missään nimessä nuhteetonta ollut: väkivalta, pedofiilit, mielisairaudet, piikojen pakotus prostituutioon, lehtolapset ja lattian alle haudatut ei-toivotut äpärät - heistä kaikista vaiettiin. Vaikka kuinka kirjailtiin seinille kaiken kansan luettavaksi ja veisattavaksi taikauskoisia lauseita suojelevista enkeleistä niin silti mies roiski siemeniä minne tahansa pääsikin aitasta aittaan konttaamalla.
Minua oksetti.

Katson kirjan kantta: siinä on maalaus, jossa ei verenpunainen vaan punamullan värinen naismetsästäjä kantaa jousta. Hän on Astuvansalmen kuuluisasta kalliomaalauksesta, ja tuon naisen varjo jatkaa matkaa kirjan kannessa miltei reunojen yli paisuneena. Näen selkeän kaaren, en pelkästään jousen, metsästysvälineen kaarta, vaan myös sateenkaaren, ja symbolisen kaaren naisen elämästä, alkaen vahvoista esiäideistämme jatkuen tähän päivään. Se on kuin haaste - ei emme halua ketjun katkeavan. Vai joko se yksi sukupolvi - tai sukupuoli - sitten katkesi??
Alasalmi ei epäile iskeä hermoon, antaa mädän pärskyä ja kaivertaa suomalaista sielua moralla, ja viskoo jälkeiset pirtinpöydälle. Hän ei siis lakaise maton alle.











Ei kommentteja:

Lähetä kommentti