sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Laiskanlinna - Borg Frankenstein

Perehdyin syvälle suureen nojatuoliin jota kutsuttiin ns. laiskanlinnaksi - ikään kuin olisi väärin istua siinä lukea, kirjoittaa ja filosofoida eikä tehdä ns. oikeita töitä. Nostin muistivihkoni tupakkapöydältä syliini, ja katsahdin pieneen televisioruutuun, jonne sähisi virtaa muutamasta kenties kankaalla, ei ainakaan muovilla, peitetystä vanhanaikaisen näköisestä, liikehtivästä jatkojohdosta. Piuhasta piuhaan jatkuva siksak-kuvioinen vyyhti muistutti pitkää, oikullista käärmettä. Meinasin polttaa suuni kuumalla kahvilla - olihan se tehty avotulella keittiössä, jossa moderni teknologia kirkui poissaolostaan. * Laiskanlinna - Borg Frankenstein.

Avaan VALO n:o 3 / 1985 uusi suomalainen aikakausi -nimisen lehden. 

Kannessa on kuva Frankensteinin hirviöstä, absintin vihreässä meikissään, ja vieressään on otsikko Frankensteinin taru - hirviötä metsästämässä. Kannessa on lisäksi erilaisia kasaridrinkkejä mustaa taustaa vasten, sekä Hunter S. Thompsonin Pelkoa ja inhoa Saigonissa.

 Aivan oikein, ahdistuneen gonzo-journalismin huurteinen isäpappa safarihatussaan kuuluu tämän tamperelaisen lehdykän kirjoittajiin. Mukana on upea juttu Divinestä Ø [ = John Waters -elokuvien kiistaton 150-kiloinen transvestiittitähti joka 80-luvun puolivälissä esiintyi diskon kuningattarena kotikonnuillammekin ]. Lisäksi kerrotaan noin Oulun kokoisesta kaupungista, jossa " keskiluokka ajaa Polski Fiatilla töihin ja iltapäivällä takaisin. " Kaupungin nimi on Auschwitz.

 Sääli, ettei VALOn tyylisiä lehtiä - eikä journalismia - enää ole. Hätkähtäen katson mielisairaalan potilaitten tekemään taidetta - yksi kuvista näyttää aivan samalta kuin L. Onervan työ joka julkaistiin postikorttinakin. Mutta palaan Frankensteinin taruun. Mikko Apunen niminen toimittaja on sekä kirjoittanut että kuvannut oikeata Frankensteinin linnaa. Tuossa alkemistien kehdossa on syntynyt " keinotekoisesta ihmisestä haaveillut " Johann Konrad Dippel (1673-1734). Kuinka upeata on lukea kuinka Dippel " halusi ostaa koko linnan alkemistisia salaisuuksiaan vastaan ja tehdä linnasta jättiläiskokoisen laboratorion. -- Reilut sata vuotta Dippelin kuoleman jälkeen englantilainen kirjailijatar näkee omituisen painajaisunen tiedemiehestä, joka luo ihmisen ruumiin osista." Linna näyttää upealta, kotoisalta... ajattelen ilkikurisesti...... .... mutta pysäytän työni. Koneeni ulvahtaa kiinni kuin peto kaltereitten väärällä puolella, voitettuna, ja alistettuna, mutta kuin tietäen, että näinä hiljaisina aikoina, kun koneeni saa levätä, se kerää voimaa, se kerää voimaa, näen unissa ja sarjakuvissa ja painajaisissani, ja tunnen kuinka se uhmaa minua, ja kääntyy lopulta minua vastaani. Rakas?

Ø = > Iohann tai Johann Konrad Dippel syntyi Frankensteinin linnassa 10.8. 1673, lähellä Darmstadtia.
Ø Älä sekoita dippel- eli hirvensarviöljyyn.

 Televisio näyttää iltapäivän elokuvana Yrjänän emännän synti. Siinä upea, ja arkinen, Mirjami Kuosmanen [ Valkoinen peura, Kihlaus ] on pääosassa naisena, tuona Yrjänän emäntänä, joka ei saa lasta. Tai hänen miehensä ei pysty sitä toimittamaan. Kunnes salskea nuori tukinuittaja yläosattomissaan kulkee joo joo, ja kyntää, joo joo, kotoisan pellon laitaa, joo joo, tiedämme mitä tapahtuu.
          Ø Tämä Edwin Laineen ohjaama ja näyttelemä [ ahdistunut aviomies ] leffa on vuodelta 1943. Esko Vettenranta hehkuu muukalaisena, ja koski, se vain virtaa...


Ennen kaikkea filmi kysyy, miksei saisi olla onnellinen. Miksi pitäisi välittää siitä, mitä naapurit tai muut typerykset juoruavat ja keksivät. Jos nainen haluaa lapsen eikä miehessä riitä ruutia eikä puhtia, niin mikä paha siinä on, että nainen itse löytää luovuttajan? Varsinkin kun kuvataan aikaa jolloin spermapankkeja ei ollut.

 Hirviö sulkee silmänsä Mikä Maryn nimi pitäisi olla? Godwin ja Shelley olivat kumpikin miehen, isän ja aviomiehen/rakastajan sukunimiä. Entä Wollstonecraft? Kuinka vaikeatakaan on naiselle valita esi-isiensä sukunimistä se joka hänelle on omin, itsenäisin! Toisin kuin meille vapaille naisille joilla sukunimi on aina ollut -tytär. Kuin silloin ennen. Fuseli oli Maryn äidin rakastaja? Ystävä ainakin.. Mikä vastuu. Ironista kyllä tai paremminkin siinä paha missä mainitaan, jouduin kirjoittamaan artikkelia Ennustus -elokuvista. Ja katsomaan uudelleen Rosemaryn painajaisen. Puhumattakaan Astronautin vaimosta. Kirjoitamme hiljaa huutaen marginaaliin Pianisti elokuvan ( 2002 ) ohjasi Roman Polanski, monta tragediaa jo omassakin elämässä läpikäyneenä, hän vyöryttää uuden kivun ja epätoivon kuvan. Sivukuvana Äiti joka toistuvan mesmeerisesti ja poissa järjiltään hokee lausetta, miksi teki niin. Hän tukahdutti vauvansa sulkeakseen hänen itkevän suunsa, tyrehdyttääkseen itkun, koska perhe oli piilosilla, ei siis leikkien, vaan natseja paossa. Natsit natsit kuulevat kuitenkin vauvan kuolonkorinan; perhe löydetään. / Suomessa nainen heitti kaivoon lapsensa, oikeassa elämässä, viime vuosituhannella. / Suomessa nainen sulki arkkuun lapsensa, oikeassa elämässä, viime kuussa. Lehtien sivuilla, jatkuvasti, tilastotieteenä, arkena. Onko meidän suhteemme kuten The Night Porterissa vai kuten Kaasuvalossa?

Kuinka hauskaa, ja tuskallisen osuvaa, että Ruotsin televisio näyttää näitä elokuvia juuri nyt. Alan katsoa Mel Brooksin Producersia. Suomeksi Kevät koittaa Hitlerille. Pähkähullua. Juoni on yksinkertainen: plösö teatterituottaja keksii tavan tienata rahaa. Hän aikoo tuottaa sellaisen näytelmän, joka on täysi floppi - ettei sitä esitettäisi viikkoa kauempaa. Näin hän saa itselleen kaikki rahoittajien hillot. Näitä hilloja - pötäkkää - hän kerää yksinäisiltä, vanhemmilta naisilta. Tuottaja joutuu donjuonimaan tapaamisesta toiseen lirkutelleen ja näin ollen tarjoten mummeleille viimeistä hurmosta - ennen hautausmaata. Mutta miten löytää surkeista surkein käsikirjoitus! A vot, hän löytää kässärin Kevät koittaa Hitlerille joka on mauttomista mauttomin ja poliittisesti niin epäkorrekti. Näytelmän kirjoittaja on puluja kasvattava saksalainen - vanhan sota-ajan metallikypärä vielä päässään. Ja on hauska huomata kuinka tämä natsi-intoilija on sama näyttelijä [ Kenneth Mars ] joka veti natsin, Entschuldigung! anteeksi, siis poliisimestarin roolin niin ikään Mel Brooksin mainiossa Frankenstein juniorissa. Gut gut. Oikein komea on kohtaus jossa naiset tanssivat tahdottomina robotteina kuten aina can cania natsiunivormuissa, minihameissa, koppalakeissa ja sukkanauhoissa - tämän puolestaan Marilyn Manson lainasi videoonsa mOBSCENE [ = > joka on sanaleikkiä taiteen tekemisen, ja itsensä ilmaisemisen vaikeudesta - koskaan ei tiedä, miten ns. kriitikot arvostelevat vimmatun intohimoisen luovan prosessisi valmiin hedelmän yliolkaisesti - pelkästään provosoinniksi, huonolla maulla ratsasteluksi tai naurettavaksi; mOBSCENE videossa nämä univormupukuiset naiset kääntävät toisen poskensa, josta paljastuu täydellisen kauniin ihon alta irvokkaasti pääkallo ja hampaat, ja tämä osittain lihan peittämä pääkallo on tuttu hätkähdyttävä näkymä myös liittoutuneiden painattamista postimerkeistä jotka ovat meille tuttuja joka sunnuntai natsidokumenteista. . = > Mobscene -sana: obscene = pöyristyttävä, rivo, säädytön; mob = roskajoukko, roskaväki, väkijoukko; myös pilkata, pitää naurettavana, kiusata scene = kohtaus, kulissi, näköala, tapahtumapaikka, skene, näyttämö, kohtaus. Mutta hetkinen, ajattelenko minä ruotsinkielistä sanaa mobba, ja yhdistin sen sanaan mOBSCENE, koska Mansonin bändiin on vaihtunut basistiksi ruotsalainen Tim Skold, oikeasti Sköld, mutta eiväthän amerikkalaiset öökkösiä tunne. Itse teatteriproduktio on campeista campein, niin yliampuva kuin mahdollista: Hitlerin roolissa on naisellinen, ylinäyttelevä, hajamielinen homo, ja kaiken lisäksi kukkaislapsi, joten hänen liikehdintänsä ja eleensä eivät ole tuttua Adolfia. Conan O´Brien haastattelee ihastuttavaa skottinäyttelijää Alan Cummingia joka sanoo näyttävänsä nuorelta Hitleriltä, koska hänellä on lyhyt tukka ja vino otsatukka. Jossain hippaloissa hän oli pukeutunut kokonaan ruskeisiin ja kun kysyttiin, miksi tämä linja, niin hän ajatteli sen olevan hänen fasisti-look. Ø Cumming näytteli Tituksessa tärkeää fasistista roolia. Ruuvit löysällä (Fast Show) television komediasarjassa erästä miestä luullaan führeriksi, kun hänellä lentää postimerkki aivan nenän alle, kuten viiksiksi, ja vahingossa törmää parvekkeelle, jossa führer puhuu..

Ø Musikaalin Cabaret 1970-luvun filmatisoinnissa: irstas seremoniamestari lavalla, naispuolisten mutapainijoitten tantereella, kastaa sormensa mutaan ja tekee mudasta itselleni hillerin, anteeksi hitlerin viikset ja siegheilittää kansalle. Yleisö nauraa. Jos suhde on kuten elokuvassa Kaasuvalo ( Gaslight, 1944 ) niin jotain on pielessä. Ingrid Bergmanin esittämä traaginen sankaritar asuu barokkisen täyteen ahdetussa huoneessa. Joka puolella budoaaria on kauniita tavaroita, kaikki on yltäkylläistä, koristeellista; useat poimutetut, raskaat verhot roikkuvat ikkunoiden edessä estäen auringonvalon ja raittiin ilman tulevan makuuhuoneeseen. Kankaat kahisevat ihastuttavissa puvuissa, mutta ne tuntuvat tukehduttavilta. Elokuvan nimi tulee kaasuvalosta, joka alkaa lepattaa - se kertoo, että joku vieras on muualla talossa avannut kaasulampun. Vaikkei ketään vierasta talossa pitäisi olla. Raina kertoo naisen mahdollisesta vaipumisesta mielisairauteen. Tarinan hullu nainen ullakolla -hahmo on sankarittaremme äiti, mielisairaaksi diagnosoitu. Onko veri vettä sakeampaa? Aviopuoliso on goottilaisen paha: tumma, komea ja tunteeton mies, Sir Anton. Hänen silinterinsä kiiltää kun hän pujahtaa hämärälle kadulle - Lontoossa tuntuu jatkuvan ainainen sumu. Musta viitta päällään hän yhtyy pimeyteen, katoaa varjoihin, eikä edes hänen askeliaan kuulu. Tässä hän yhdistyy sekä viiltäjä-Jackiin että tohtori Jekylliin. Poliisi on ymmällään - heiltä on turha pyytää apua. Itse talo on goottilaisen upea - ullakkoa myöten. Vahva mies kiusaa kaunista naista, joka on sopivasti ahdingossa. Paha mies, oikeastaan hirviö, sulkee kaunottaren kuin pienen kirkkaanvärisen linnun arvokkaaseen häkkiin. Onneksi paikalle karauttaa pelastava prinssi, se tylsimys. Ø Ingrid Bergman sai roolistaan Oscarin vuonna 1944. Ø Animaatiosatiirissa South Park esitettiin vieläkin kipeämpi parisuhde: Saatanan ja Saddam Husseinin sadistinen suhde. Hussein on tässä parisuhteessa se joka käyttäytyy törkeästi, pettää, loukkaa, ja nöyryyttää. Minä laitoin pöydälle punaisia linssejä, jalopeñoja, tahinia, sekahedelmäkeittoa, itämaista maustekakkua, kuskusia, sitruunoita, kikherneistä tehtyä tahnaa [ joka olisi pitänyt olla falafelia ] pippureita, hapankorpun palasia, kylmiä kastikkeita, tuoksuvia kypsiä hedelmiä, lämpimiä kastikkeita, ja milteipä halloumin tapaista juustoa ja leipää. Tuoretta leipää, lämmintä, höyryävää ihanaa ihanaa leipää joka on täynnä unikonsiemeniä, kuin pisamia. Valitsen musiikkia. Athamay nimisen orkesterin biisissä Eternal Torture [ = ikuinen kidutus ] toistetaan sanoja: tunkeutua, ekstaasi, ristiinnaulitse minut, kipu, silpominen, intohimo.... Yhtä lailla kun olin varuillani - pitihän minun analysoida mm The Monster elokuvan jossa realistisessa 1970-luvun miljöössä Joan Collinsin esittämä äiti synnyttää hirviön - yhtä aikaa camp ja kyseenalainen.

 Tämä elokuva tietysti liittyi aikalaiseen Iik! Lapseni on hirviö / demoni / kasvamassa aikuiseksi -teemaan tyyliin Manaaja jatko-osineen ja seuraajineen, kuten myös Ennustus, Maissilapset, Carrie, Halloween ja mikseipä Hohtokin, sekä To The Devil a Daughter ja [joka oli hammeristinen ts. Christopher Lee näytteli siinä] Collinsin miestä näyttelee heppu joka näytteli Hammerin Dracula-filmissä dekadenttia, pahamaineista laiskaa köyhää aatelista joka tutustutti muita viktoriaanisen ajan kaksinaismoralistisia porvarimiehiä saatananpalveluun.. Huvittavinta tässä filmissä on se, ettei tämä vauva halua syntyä. Se on riivattu! Soppaan lisätään seksialan työ ja loukatut kääpiöt niin sirkus alkaa olla valmis.. Ø Pikanttina lisänä tällä varakkaalla perheellä on taloudenhoitaja nimeltä rouva Hyde. Totta kai lapsen saaminen pelottaa, kuten elokuvissa Eraserhead, Monster, Rosemaryn painajainen, Manaaja, Ennustus ja Brood. Lisäksi meillä suomalaisessa on vankka tarusto ja pelko-varasto vaihdokkaista, joita peikko, staalo tai piru vaihtaa normaaliin pikkuvauvaan. En ajattele niitä nyt. Ajan myötä 1980- ja 1990-luvuilla mustaakin mustempaa komediaa nostettiin suurempaan mittakaavaan: Apua! Vaimoni on teurastaja kertoi jo otsikossaan kaiken kuten aitoon kopioon 50-luvun ylisanoja ainakin mainoksissa kirkuvista b-elokuvista pitkin tyyliin I Married a Monster from Outer Space. Ettore Scolan Rumat, likaiset ja ilkeät -niminen mahtava satiiri roomalaisesta modernista sirkuksenkaltaisesta mutta surkeasta Ryysyrannasta vespoineen, eläkehuijauksineen, transvestiitteineen, rotanraatoineen, kyklooppeineen, teiniraskauksineen, pyörätuoleineen, myrkytettyine pastoineen ja kolmijalkaisine koirineen - törkyineen kaikkineen aaltopelti-hökkeleineen. Se näytti ettei tässä maailmassa kenelläkään ole varaa olla hyvä t puhua totuuksia. Ainakaan kenenkään ei kannattaisi unelmoida paremmasta t tasa-arvoisemmasta huomisesta. Clive Barkerin Veren kirjat 6, => vihoviimeinen osa veren kirjoja. Eräs tarina näytti mallia miten kirjallinen goottitarina tehdään: ensin tarvitaan sanomalehti jossa on ainakin yksi kummallinen uutinen. Päähenkilön silmille hyppäävä uutinen. Kirjailija voi myös hiukan huijata ja viedä lukijaa kuin pässiä narussa salvosaksia kohti. Hiihaa. Auts. Tärkein on päämäärä. Ja kyllähän me haluammekin tulla hiukkasen huijatuiksi - kunhan se ei ole mallia rahat pois. Mutta Barker on oiva viettelijä. Hän kuvaa goottilaista elementtiä: vanhaa rapistunutta, kohta purettavaa taloa, joka ennen oli ollut kirkko. Miksi se revitään alas? Onko siellä kenties jotain outoa? Vaikka sillä on rapistunut kivipinta on silti romanttista hohtoa jäljellä. Novelli kertoo viehtymyksestä rappioon ja häviöön lausuen ilottomasti, mutta rehellisesti: " Kaikki katsovat mielellään hävitystä." Kuten Alice Cooper sanoi televisiohaastattelussa - meneekö keskivertokansalainen katsomaan lentokoneen maahan törmäystä - vai mikä se toinen vaihtoehto olikaan - sirkusta? Oliko mitään järkeä tulla tänne ultima Thuleen, Darwinin selän taakse, oikeiden asioiden äärelle, yksinkertaista ja aitoa elämää pitämään, kun siitä kaikesta Z piti huolen, piti lopun. Tyhjyyttään ammottavat ovet kutsuvat Vaikka ns. suurimmat romanttisimmat rakkaustarinat ovat tragedioita kuten Casablanca ja Tuulen viemää. Miksi tällainen loppu? Että pitää tehdä valintoja? Että voi itsenäistyä? Tai ehkä siksi, että lukija voi samaistua: noilla menee huonommin kuin minulla, hä hää. Tai noilla menee yhtä huonosti kuin minulla, yhyy, jippii! Onnellista loppua ei ole. Onneksi Scarlet [ = usein goottitarinoissa ja -vaatteissa käytetty punaisen värin sävy karmiinin punainen, veren symboli, pulppuavan elämän syke ] ei ottanut sitä epäluotettavaa öykkäriä elämää pilaamaan vaan jäihän hänelle goottitalonsa! Ja toisaalta - tuleehan aina muita lentokoneita [ Casablanca ] äänennopeudella. Seuraava. Mutta kun ajattelee Joutsenlampea, jokaista satua ja balettia - mikä tragedia: Joutsenlampi, Ruma ankanpoikanen, Pieni Merenneito. Mikä uhrautuminen! Kuinka typerä nainen on luullessaan, että mies jaksaisi odottaa!! Baletti Giselle kertoo traagisen rakkaustarinan, jossa maalaistyttö Giselle kohta herttuan, mutta Giselle kuolee. Onneksi Giselle ei anna periksi vaan nousee haudastaan kun herttua häntä haahuillen hautuumaalta etsii. Giselle on vaikuttava baletti Pietarissa keskellä paukkuvinta pakkasta katsoa Scwartskopfin kera. Sscwartskopf ei lämmittänyt minua. Samoin ooppera Norma kuvasi vaikeaa rakkautta. Romanttisen ritariromaanin lukeminen on vaarallista - katso mitä Don Quijotelle kävi. Haaveileminen on vaarallista. Tekeminen on vaarallista. [ itsensä alttiiksi / liriin ] paneminen on vaarallista. Rehellisyys on vaarallista. Don't dream it - be it. Tulkaa pois komeroista tai pukekaa sieltä päällenne kauniit naisten vaatteet - näin tuntui Rocky horror picture show sanovan. Tai tehkää ennennäkemätön show. Sormeni koskettaa sulkakynän pintaa; kuinka kauan tuo yksi huonekalu, kirjoituspöytä, on ollut huonekalujen ruhtinatar? Virginia Woolf kirjoitti siinä, Mary Shelley kirjoitti siinä, Julius Caesar kirjoitti siinä. Tai ainakin istui miehenä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti